HAM aiheisia videoita ja ohjelmia

#1

Tuossa 2000-luvun alkupäässä tutustuin enemmänkin MP3 muotoiseen äänitallenteeseen aluksi CD-levyllä, sittemmin muisti tikulla välitettynä. Sopivia autosoittimia alkoi olla hiljalleen saatavilla. Internet teki myös tuloaan enenevässä määrin ja jopa stream - suoratoistopalveluita oli jo olemassa. Niitä oli vain vaikea ottaa mukaan, joten omien tallenteiden tekeminen oli nk arkipäivää.

Jotenkin kiinnostus osui myös tuotettuihin ei niinkään yleisradiotyyppisiin (broadcast) radio ohjelmiin, joita saattoi tilata mm silloisella Juice merkkisellä ohjelmalla. Taustalla oli Apple yhtiön lanseeraama taskusoitin iPod, josta joidenkin lähteiden mukaan muodostui nimi: iPod + Broadcast = Podcast. Kuusikymmen-seitsemänkymmentä lukujen piraattiradio tyyppiset saivat näin uudenlaisen ja laillisen kanavan ohjelmien välittämiseen kuuntelijoille.

Viimeisen parin kymmenen vuoden aikana kehitys on tälläkin saralla ollut hurjaa. On syntynyt ja sitten vaimentunut podcastaajia kukin enemmänkin vähemmän oman asiansa ympäriltä. Tänä päivänä löytyy aivan varmasti jokaiselle oma Markus Sedän tarinatuokio tai Tapani Ripatin rockradio.

Nykyteknologialla tilataan haluttu ohjelma puhelimen sovelluksella ja nautitaan ohjelma autossa, bussissa, terassilla, kanootissa tai muussa vuorokauden aikaan sitoutumattomassa paikassa mikä itselle sopii. Jokaiselle alustalle löytyy oma Podcast sovellus, ja sitten vain tilaamaan ilmaisia kielikursseja tai muita mielenkiinnon kohteita…

Tuo alustuksesta aiheeseen. Sen verran vielä, että kaikki ei änkeydy juutuubiin eikä kaikki vain ole pelkkiä ääniä. Podcastina tulee myös video-ohjelmia.

Kerään tähän ajan kuluessa joitain HAM teemaan kuuluvia podcasteja.

Ham Nation
Hosted by Bob Heil, Gordon West, George Thomas, Don Wilbanks,Valerie Hotzfeld, Amanda Alden, Dale Puckett

Share in the excitement and importance of ham radio - from tossing an antenna wire into a tree allowing you to talk to the world, to the importance of ham radio operators in time of disasters with hosts Bob Heil, Gordon West, George Thomas, Don Wilbanks, Valerie Hotzfeld, Amanda Alden, and Dale Puckett.

Records live every Wednesday at 9:00pm Eastern / 6:00pm Pacific / 01:00 (Thu) UTC.

AmateurLogic.TV & Ham College
AmateurLogic.TV is the first and longest running Internet television program dedicated to Amateur Radio and Technology.

The show began in October 2005 shortly after Hurricane Katrina came aground. Three hams in the Jackson, MS area decided to produce a show about technology and ham radio. Internet video was just becoming a reality and made it possible to share their experiences with an anxious audience that had been ignored by mainstream media.

Show Hosts

  • George Thomas (W5JDX)
  • Tommy Martin (N5ZNO)
  • Emile Diodene (KE5QKR)