Uusi QTH Juuka (KP44OG), uusi kutsu OH7T, HF:llä jo äänessä tikinä. Vielä tarttis saada viihdeantenniprojektin lisäksi passeli tukiasema antenni nurkalliskusoiluun. Jos nyt ei myynnissä ole, niin mitenkäs sitten hyvät ajatukset hyvästä (!) antennista.
Kattellaan niitä APRS digipiittereitä sitte ku tässä ny ensi vähä muutenkin saan aikaan asioita.
sähköposti kulkee ja tavoittaa parhaiten: [email protected] nyt ainakin.
Tässä seilaan eestaas ja kun joutusasti kohalla, niin skedataan Nokka Kuso
Edelleen odottelen hyviä ideoita antennin suhteen. Magneetti jalkainen tuonne harjalle varmaan ekaksi täytyy laittaa, mutta muitakin ehdotuksia kaivataan.
Päädyin itse tuohon, koska halusin olla samassa polarisaatiossa yagien kanssa ja samalla kuitenkin ympärisäteilevä (yagi osottais kuitenkin väärään suuntaan kun workin HF:llä DXiä). Ja lisäksi kolmesta erillisestä dipolista kasaamalla pystyin asentamaan sen jälkeenpäin aiempien antennien kaveriksi ilman, että tarvitsi pystyä pujottamaan koko kehää maston yläkautta. Päitä ei ole pakko taivuttaa ympyräksi, mutta elementtien mitat pitää muistaa valita sen mukaan onko taivutettu vai ei. Hyvä antenni ainakin omien kokemusten perusteella.