Garde-Party ry:n radiokerho OH8G Vaarankylä Paltamo 13.-15.6.2025
Radiopäivät vietettiin tällä kertaa kesäisen sään merkeissä ja Paltamon Vaarankylän
kyläyhdistyksen hyvien palvelujen syleilyssä. Paikalla oli soppatykki sekä kyläyhdistyksen
keittiössä tehty ruoka joten muonitus oli hoidettu erityisen hyvin kahden ruokalajin mahdo
llisuudella.
Tapahtuma keräsi majoittujat ja päiväkävijät lukien 20-25 radioharrastajan verran
Paikalla oli OH8G leiri radioamatööri aseman lisäksi kaksi muutakin asemaa pystytetty. OH8G
Radioamatööri aseman ja toisen pihalle pystytyn radioamatööri aseman lisäksi paikalle oli
Karja-LA klubi joka oli pystyttänyt kaksi tukiasemaa LA:lle sekä RHA68 alueelle.
Kaikilla Radioasemilla pidettiin mukavasti yhteyksiä tapahtuma aikana.
Esitelmät keräsivät yleisöä mukavasti ja keskustelua aiheesta käytiin runsaasti noin 10 hengen
voimin.
Veijo OH4VA/OH7 NFC piti luennon DMR aiheesta ja teemalla Kajaani DMR-verkkoon.
Tomi OH4MS piti etäluentona Riittääkö 500mw 868Mhz Lora?
Arto OH8GNZ esitelmöi teemalla Kyläradio
Lisäksi Lauantaina Kyläyhdistyksellä oli Avoimet kylä tapahtuma jossa esiteltiin Punamulta
maalin tekemistä ja tervattiin mm.kyläyhdistyksen puusukset klo 12-16.
Tapahtumassa oli myös yhtenä ohjelmanumerona OH8G:n järjestämät arpajaiset.
Loppuillasta oli saunomista Grillaamista sekä radiohenkistä nokka Qsoilua ja Karaokea jossa
myös mm.Aikuinen nainen mä oon kappale soi railakkaasti Kainuun metsissä kaikuen.
Tapahtuman henki oli leppoisan iloinen ja sopuisa jossa huomasi että leiriläiset puhalsivat
yhteen hiileen yhteisen radioharrasteen hyväksi.