Kerhoillan isäntä, eli kahvinkeittovuorot

Iltoja kaikille tasapuolisesti,

Hallituksen järjestäytymiskokouksessa päätettiin kokeilla viikoittain vaihtuvaa kerhoillan isäntää, siksi kerhomestaria ei valittu tälle vuodella.
Muutama vinkki onnistuneeseen iltaan.

  • varmista että kahvia, maitoa ja kertakäyttöastioita on riittävästi, myös pullaa saa tuoda jos haluaa
  • kerhotila on suht siisti
  • kahvi on hyvää
  • lähtiessä ei jää sähköjä päälle ja antennipiuha on irti rigistä
  • edellinen isäntä vinkkaa seuraavalle puutteet mikäli ei itse hoida

Tähän viestiketjuun saa ilmottautua ken haluaa järjestää kerhoillan tarjoilut. Yleensä maidon tuominen on riittänyt vaikka monesti on ollut pullaakin tarjolla.
Omaa ja muiden viihtyvyyttä voi parantaa pitämällä paikat siistinä sekä tyhjentämällä roskiksen kerhoillan jälkeen vaikka kerhoillan isäntä joutuisikin lähtemään kesken illan pois.
Täällä voisi sopia myös siivoustalkoista tai muista viihtyvyyttä parantavista asioista.

Seuraava kerhoilta on jo ylihuomenna, joko kerkeeää ensimmäinen innokas ilmottautumaan?

Keväisin terveisin, Matti OH7FQP