Kerhon HF-antenni ja rigit

Laitoimme tänään 2.4.2011 kerhon HF-antennin takaisin toimintaan. Kaapeli oli poikki läheltä antennia. Katolla asennusryhmässä oli Jussi OH7FQP ja Raimo OH4HLO. Alhaalla mittamiehinä ja henkisenä tukena oli paikalla Reijo OH7GGX sekä allekirjoittanut. Kaapeli toimii nyt ilman diplexereitä, eli tarkoittaa että kerholla ei ole tällä hetkellä katolla antennia VHF/UHF -alueille. Ripiittereille pääsee sisäantennilla kuten ennenkin.

Kerhon pääasiallinen HF-rigi lähtee huoltoon heti kun löydetään osaava korjaaja, kyselyt on jo etenemässä hyvää vauhtia. Rigin audio ei ole ollenkaan luettava, liekkö paukahtanut joku esivahvistin tai mikälie. Senpä saa sitten selville kun rigi on korjattu. Jos käytte työskentelemässä HF:ää niin käyttäkää kerhon vararigiä. Rigi, poweri ja tuneri löytyy kaapista.

Matti OH7FQP

Moro,

Kerhon IC-761:n audioprobleemaan on selvinnyt syy ja kaiutin on sökö. Kuulostaa omituiselta mutta näin on. Uusi kaiutin olisi siis hakusessa, 8 ohmia ja 2W ovat merkinnät kajarissa. Kajari on nähtävillä ja mallailtavissa kerholla eli se on siis purettu rigistä pois. Koosta en osaa tarkalleen vielä sanoa(ei ollut tönäriä kerholla), se on ihan tavallinen pikkuradion kajari. Olisikohan reilukokoisen kahvimukin yläosan halkaisija melko lähellä…

Asemaa voi käyttää normaalisti paitsi: jotta rigin audio kuuluu, pitää Jussilta lainassa oleva aktiivikaiutin kytkeä päälle sen naamataulun power-napista. Kyseinen kajari ottaa signaalinsa rigin ext.sp-liittimestä. Digimodet vorkkii normaalisti entiseen tapaan…

73 de oh4hlo, Rami

Kerhon rigi on taas kunnossa, tnx Reijolle OH7GGX kaiuttimesta…

Hep,

IC-761 signaalimittarin taustavalo loisti poissaolollaan, joten eikun rigi pöydälle ja juotin kuumaksi. Nyt on taustavalo vaihdettu…

Rigissä on myös jokin (konkka?-) vika liittyen muistipaikkoihin. Moni on varmaan huomannut, että jotkut muistipaikat ovat “pimeinä” ja rigiä uudelleenkäynnistämällä tiettyjä muistipaikkoja pystyy elvyttää. Riittävän pitkällä operoinnilla tai remppaamisella muistit alkavat toimia kunnolla. Tätä pitää nyt seurata ja tutkia…

73 de oh4hlo, Rami.

Heippa,
IC-761 muistiparisto vaihdettu. Vanha oli yllättävän hyvässä hapessa mutta nytpä uuden myötä ei muistit ja/tai ohjelmakoodi häviä. Ei ollut ihan 100% varmuutta onko tässä mallissa se korruptoituva muisti. En lähtenyt kokeilemaan. :slight_smile:

IC-251 2m multimodessa ei käsittääkseni ole muistipatteria, ei näkynyt rigin sisällä vaikka kuinka yritti. Tämä täytyy vielä varmistaa jos löytäisi kytkentäkuvat netistä.

73 de oh4hlo