2m preamp

Ajattelin kokeilla omassa 2m RX igatessa rf preampia heti antennin luokse.
Vanhasta HamsteriXista löytyi sopiva kytkentä, johon tein vain sen muutoksen että lisäsin fetin G2:lle trimmerin vahvistuksen säätöä varten.

Piirtelin kytkennän pohjalta printin Eaglella ja ajattelin tilata näitä 10kpl satsin iTeadilta. Olisko näille muita ottajia?
Itse tarvitsen vain pari printtiä, joten loput jäis ylimääräisiksi. Yhden printin hinnaksi jää about pari euroa.

Toki kytkentä on niin yksinkertainen, että tuon veistelee vaikka puukolla kuparilevylle, mutta eipä ole paha hinta siististä printistäkään =)

Parannusehdotuksiakin otetaan toki vastaan. Ei tuon tarvitse juuri tuolta näyttää, joten voidaan vielä kehitellä sitä ennen tilausta.

Sellainen huomio myös, että vaikka tuossa on +12V liitäntä erikseen, niin jännitehän voidaan syöttää myös koksia pitkin tarvittaessa. Itse ajattelin tehdä juurikin niin ja sopivat blokkikonkat/kelat löytyy valmiina varsinaiselta vastaanotinprintiltä. Vastaanottimena toimii Radiometrixin NRX1 palikka, jolle olen myös piirrellyt printin joka oli tarkoitus tilata lähiaikoina. Niitäkin jää ylimääräisiä jos jollain on tarvetta.

Muitakin printtiprojekteja on työn alla erinäisiin tarpeisiin. Niistä ehkä lisää myöhemmin.

LSP3 ja LSP 4 ovat välissä olevan kelan tapituksia varten.

Moi, Reijo
Mie ota yhen printin.
De Eikka OH7KNM

OH7UK haluaa myös yhden printin :slight_smile:

Hienoa, muitakin ottajia näyttäis olevan =)

Tarkistan vielä tuon printin ettei pitäis jäädä mitään ajatusmokia ja ehkä suurentelen aavistuksen joitakin padeja. Katsotaan, jos saisin vaikka tällä viikolla laitettua printit tilaukseen.

Noita BF981 fettejä löytynee monen hamssin pöytälaatikosta ja viimeksi itse tilasin niitä SP-elektroniikalta. Jos on tarvetta tilata niitä jostain, niin voisin ottaa pari itsellekkin vielä varastoon.

Tilasin noita BF981 fettejä 10kpl lisää, joten kohta löytyy niitäkin jos jollain ei omasta takaa ole.

Terve,

Eihän BF981:sen silkkipainatus haittaa tinaamista? :slight_smile:

de OH7FQQ

Hyvä huomio Jussi! Tarkistan asian.
Toivon kuitenkin, että näiden komponenttikirjastojen suunnittelija on ollut sen verran fiksu, ettei silkkipainatus ole Gerber tiedostossa oikeasti padien päällä.
Toisaalta jos oikein kovasti jää epäilyttämään, niin mikään pakkohan ei ole noita silkkejä laittaa mukaan ollenkaan.

Asia selvinnee kun vilkaisen tiedostoja Gerber viewerillä ennenkuin pistän tilaukseen =)

73 de Reijo OH7GGX

Gerber Viewerillä näyttää ihan siltä miltä pitääkin. Silkkipainatukset väistyy padien tieltä, eli nou hätä =)

Tai siis tarkemmin sanottuna tuo kaikki mikä tuossa kuvassa näkyy, ei ole silkkipainatusta. Siinä näkyy kaikki printtisoftan merkinnät tällä hetkellä. Silkkipainatuksessa on vähemmän tietoa.

Moi
Minulla on noita bf980 menevät 800mhz, toi 981 menee 200mhz jos joku tarttee noita löytyy vielä 8 kpl,
kanta järjestys on sama.
De Eikka OH7KNM

Moi Eikka,

Voisin ostaa sulta pari kappaletta niin voin tarvittaessa kokeilla vastaavaa 70cm:llä.
2metrillehään tuo BF981 pitäis toimia ihan hyvin. Tiedätkö onko spekseissä mitä muita eroja? Joutuuko komponenttiarvoja muuttelemaan oleellisesti?

73 de Reijo OH7GGX

Moi, Reijo
Eipä eroja ole tuo jännite maksimi ero vain 2v pienempi 980 18v kun 981 on 20v.
De Eikka

Piirilevyt on nyt tilattu.

Suurensin hieman padeja ennen kuin lähetin tilauksen.

Alkuperäisessä ohjeessa oli myös eristelevy input ja output puolen välissä, joten lisäsin sille muutaman kiinnityskohdan myös kaiken varalta. Yritin tosin kyllä sijoitella osat sen mukaan ettei pitäs lähteä värähtelemään, mutta onpahan olemassa kiinnitykset tuollekkin jos ongelmia tulee.

Näissä menee yleensä muutama viikko valmistuksessa ja postituksessa. Ilmoittelen kun ovat saapuneet.

Levyjä tulee siis se 10kpl. Tähän mennessä ottajat on noin puolelle, joten vielä löytyy muutamalle halukkaalle.
Minulta löytyy myös BF981 fettejä ja Eikalta tuota 70cm:lle asti menevää fettiä. Muut osat on ihan perus tavaraa.

73 de Reijo OH7GGX

Terskis
Mie voin ottaa yhden levyn. Kiitos

73de O H 7 C Q

Tuo pitänee ottaa kokeiluun. Jos 800MHz on speksissä, niin katotaan tuoko se 1090MHz lisäarvoa. Eli Reijon piirilevy ja Eikan FET? kelpais. Sekin tuli mieleen jotta olisko tuo toteutus miten laajakaistainen? Kokeilulla kai se selviää, eli vahvain ennen jakoa vastaanottimille. Tai siis ensin kokeiluna pelkkä vahvain 1090MHz vastaanotossa, kun siitä on jotain referenssiä vanhastaan.

Tuo piirilevy noilla komponenteilla ei kelpaa kuin 2m. Ylemmille (tai alemmille) jaksoille pitää tehdä muitakin muutoksia kuin vaihtaa fetti.
Jos laajakaistaista vahvistinta etsit, niin kannattaa tutustua piiriin MAR-6.

Moi,

mikäli piirilevyjä on jäämässä yli, niin minäkin voisin yhden ottaa, mikäli postitus onnistuu (maksan toki kulut).

Nuo BF-981 fetit on nykyään sentään järjellisissä hinnoissa, joskus 80-luvun alussa kun ensimmäisen pulloharjan
moisilla rakensin taisi hintaa olla joku 200 FIM kappaleelta. Meinasi sitten harmittaa kun RF-vox ei toiminutkaan
ihan halutulla tavalla… Mutta jo muutamaa vuotta myöhemmin hinta oli kutakuinkin nykytasolla.

73 de Ari OH3KAV

Tänään tuli postilaatikkoon lappu, että printit ois postissa odottamassa.
Käyn huomenna hakemassa ja otan mukaan kerhoiltaan. Katsotaan sitten kerhoillassa millaiset sieltä tuli.

Kaikille tähän mennessä ilmottaneille riittää. Arille voin laittaa postissa.
Muut pystyvät varmaan noutamaan omansa kerholta? Jätän vaikkapa QSL-pusseihin jos ette pääse kerhoiltaan.

Tämä on tosiaan ihan kokeellinen erä, joten katsotaan miten käy kunhan saan testikasauksen suoritettua. Toimintatakuuta ei ole, mutta pidetään peukkuja :laughing:

Fettejä löytyy minulta BF981 mallia ja Eikalla oli ilmesiesti BF980 mallisia. Muita komponentteja saa melkeinpä mistä vain elektroniikkapuodista jos ei pöytälaatikossa ole ennestään.

73 de Reijo OH7GGX

Printit viety kerholle QSL-pusseihin.

Ihan hyvän näköiset levyt sieltä tuli. Toimivuus selviää kun ehdin omani kasaamaan.

Testikasaus suoritettu ja pikasäätö korvakuulolta toistimen signaalin perusteella. Näyttää se jotain vahvistavan.

Seuraavaks pitää sitten hommata jostain sopivat mittalaitteet ja säädellä tarkemmin.

Fetti kannattaa pistää kerralla oikeinpäin eikä epähuomiossa nurinniskoin niinkuin minä tein :laughing: Vaikuttaa oleellisesti toimintaan :wink:

73 de Reijo OH7GGX